Vasta hetki sitten tallinomistajan saappaisiin astuneena sainkin opetella talli elämää oikein toden teolla!

Varsa varauksia tulikin yhtäkkiä 2 kpl, mikä siis mekritsee enemmän kuin koko tallin historiassa. Nämä kummatkin varsat menevät Foffe Familyyn jatkamaan Clevelandsin ruunikoiden linjaa. Olemme siis saaneet Ionicin lisäksi taas yhden Cleve kasvattajan. Talli vaikuttaa niin hyvältä,m että sieltä tullaan ruikuttamaan muutamaa jalostustammaa meille.

 

Tallitapahtumia

Tabby on asettunut talliin ja vasta nyt tamma on näyttänyt kyntensä. Niin leppoisa tyttö olikin ollut ensimmäiset päivät johtuen luultavasti matkaväsymyksestä, mutta nyt siitä rauhallisesta kaikki tietävästä ei ole mitään jäljellä. Tammalla on ollut kamala homam järjestellä itsensä lauman kärkeen ja nyt tammoja onkin valvottu silmä kovana tappeluiden varalta.

Pikkuinen Maco etsii edelleen omaa kotia, mitä ei tunnu löytyvän tämä pikku kaveri onkin joutunut leikkimään aivan yksin elinpäivänsä, mutta tähänkin on tulossa muutosta, Nette ja Tabby astutettiin tänään ja odotettavissa olisi 2 tamma varsaa joista pikku ori saisi aidan vierustan leikki tovereita.

 

Swiikkiss (Jessica H.) ja koko Clevepoppoo